SYYSKUULUMISET

Moikka!

Ollut aikamoinen syksyn aloitus.

Koulun alkaminen, uusia tuotteita sekä edustuksia ja kirsikkana kakun päällä uusi koti. 
Paljon uutta ja mukavaa on tämäkin syksy tuonut tullessaan. Koulun alkaminen oli mukavaa, ennen kaikkea sen takia että näki jo kavereiksi muodostuneita luokkalaisia kesän jälkeen ja pääsi jakamaan kaikki kuulumiset. 
Aikuiskoulutuksen puolella on mukavaa kun porukkaa on joka lähtöön. Kaikilla on erilaiset työkokemukset sekä näkemykset, ihanaa kun pääsee kuulemaan erinlaisista työpaikoista. Merkonomiopiskelijat kun voivat työskennellä niin monenlaisissa eripaikoissa.




Valmistautumista koulussa tehtävään yritys-esittelyyn.
(yhden kurssin tehtävänä siis tehdä yritys-esittely omasta työpaikasta.)




Tunnit ja syksyn opintosuunnitelmat alkaa taas olemaan selkeät ja niitä tuntuukin tässä syksyllä olevan enemmän suhteessa kevääseen, jolloin aloitin opinnot. 
Onneksi joustovaraa on, sillä kaikki on itsestä kiinni. Minulla on tavoitteena läpäistä oppisopimus ja merkonomi tutkinto 1,5 vuodessa, jos kaikki menee siis suunnitelmien mukaan valmistun keväällä 2018.


Työtkin ovat pitäneet kiireisenä. Olen saanut paljon mukavia uusia yhteyistyö kumppaneita joiden tuotteita pääsen myymään päivittäistavarakaupoille, myös aikaisemmat yritykset ovat laajentaneet toimintaansa, joten uuden opettelua sekä uusia aluevaltauksia on tullut paljon. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen. On mukavaa toimia yhteistyössä taitavien ihmisten kanssa. Aina oppii jotain uutta kun ottaa avoimesti vastaan erinlaisia näkemyksiä esimerksi myynnin työn kannalta. Uskon että jokaisella myyjällä on aina jotain kehitettävää. Pelkästään trendien perässä pysyminen on taitolaji. :D


Uuteen kohtiin saatin mahtumaan myös uusi ihana työpiste mitä olen odottanut kuin kuuta nousevaa.♡


-Tulevan vuoden katalogien suunnittelua.
-Myymäni siiveke kaupassa. 


Uusi koti ja muutto tulivat sopivasti tähän syksyn meininkeihin mukaan, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä voin nyt ensimmäistä kertaa sanoa että asun ihan iki-ikiomassa kodissa. 
Nyt alkaakin olla remontit valmiit ja tavarat paikallaan. Ei muuta kuin kynttilät palamaan, teepannu porisemaan ja villasukat jalkaan syksyn kunniaksi.














Hauskaa viikonloppua kaikille, menkää ulos ja nauttikaa syksyn värikirjosta!
-J

Kommentit

Suositut tekstit