Oppisopimuksen risut ja ruusut

Moikka!

Tässä postauksessa haluan kertoa oman näkemykseni oppisopimuksen plussa -puolista ja vastakohtaisesti myös miinuksista, myös asioita jotka on hyvä ottaa huomioon harkitessaan oppisopimuksen aloitusta.

MIINUKSET

- Oppisopimusopiskelijan on otettava itse täysi vastuu itsestään ja opiskelusta.
Tämä miinuksissa vain sen takia, että helposti tulee löysäiltyä ja opinnot voivat viivästyä, jollei pidä huolta että kaikki opinnot on hoidettu ajallaan.

- Koulukavereita näkee todella harvoin (eli koulua on aika vähän).
Olen itse superpuheliasverkostoituja ja olen saanut tässä vuoden aikana muista opiskelijoista ystäviä itselleni ja jopa odottanut noita koulupäiviä, jotta pääsee taas näkemään heitä.

-Henkilökohtaisiin miinuksiini ei päässyt tämän enempään kohtia, sillä olen ollut kaikin puolin hyvin tyytyväinen omaan valintaani alkaa oppisopimusopiskelijaksi.:)  



PLUSSAT

-Oppisopimusopiskelijan on otettava itse täysi vastuu itsestään ja opiskelusta.
Haluan pistää tämän kohdan myös plussiin, sillä tämä on yksi suurimmista syistä miksi valita oppisopimus, saat itse vaikutettua mm. opiskeluajanpituuteen, opintojen sisältöön ja lukujärjestykseen.

- Koulua on todella paljon vähemmän kuin normaalisti kun opiskelisi ammattitutkintoa.

- Ehdottomasti yksi lemppari asioistani on, että oppisopimuksen aikana tienaa palkkaa yrityksessä jossa suorittaa oppisopimuksen ja on hyvät mahdollisuudet työllistyä opiskelun jälkeenkin.

- Pääsee näkemään työn todellisen luonteen.
Vaikka koulussa saakin hyvää tietoa ja teoriatukea työhön, on silti ihanaa ettei tarvitse pelkästään istua koululla käymässä läpi teoriaa päivästä toiseen, vaan pääsee tekemään niitä ihan käytännössäkin.

- Pituus. 
Tällä taroitan nyt siis lyhyyttä, sillä itse saan näillä näkymin 1,5 vuoden aikana itselleni merkonomin paperit!!!! Puolet lyhyemmässä ajassa kuin aikaisempi opiskelemani ammattitutkintoni.

Kuva, M&M Koulukadun tuote-esittelyltä, jossa esittelen yrityksemme uutuuksia!



Kommentit

Suositut tekstit